Vasta nyt, kun hoidot ovat loppusuoralla, mieleen on tullut tilaa ajatella sitä, miltä leikkauksen jälkeisessä vartalossa tuntuu olla.

Ei kovin hyvältä. Ei järin naiselliselta. Vajavaiselta ja aika rumaltakin.

2014

Muiden mielestä ehkä pieni asia, johon ei välttämättä edes kiinnitä paljoa huomiota. Itselle kahle, joka estää käyttämästä vanhoja lempivaatteita,

 

2014

Juuri, kun lapsi on täyttänyt kaksi vuotta ja vartalo alkaa olla palautunut raskausajasta, sektiosynnytyksestä ja imetyksestä ja mieli hyväksynyt niiden aiheuttamat muutokset, joudun taas miettimään mittasuhteitani uudestaan ja heittämään vanhat lempivaatteet pois. En halua katsella niitä, en halua olla katkera siitä, ettei niitä voi enää käyttää. Silti en voi olla olematta.

2016

Olen 152 cm pitkä, eli lyhyempi kuin useimmat aikuiset ihmiset. Minua katsotaan yleensä siis ylhäältä alaspäin. Tajusin vasta joskus 25-vuotiaana, että jos kaula-aukko näyttää sovituskopissa ehkä hivenen vihjailevalta, näyttää se useimman muun ihmisen silmissä aika huomiota herättävältä.

Sen lisäksi, että minua katsotaan yleensä ylhäältä alaspäin, suurinosa vaatteista on myös tehty pidemmille ihmisille. Kun kerron jollekin, että joku paita on minulle liian pitkä ja joku vastaa, että mitä se haittaa, vastaan, että kaula-aukosta tulevat tissit ulos, ei tällaista voi käyttää. Jos olisin kapeampi, voisin varmaankin pukeutua edelleen lastenosaston vaatteisiin.

Kun ennen kaula-aukosta pilkottivat kaksi rintaa, nyt sieltä näkyy yksi rinta ja yksi kuoppa, jonka alapuolella on joku epämääräinen täyte. Ellen sitten pukeudu pelkkiin poolo-paitoihin.

Kun katson menneitä kuvia, mietin, miten helppoa oli pukeutua, kun ei tarvinnut tätäkään asiaa miettiä. (Okei, suon muutaman ajatuksen myös sille, miten vähän sitä julkaisukelpoista materiaalia onkaan kaksikymppis-vuosista kertynyt.)

2014

Mietin, säästäisinkö osan vaatteista, vai laittaisinko kaikki pois. Säästänkö vanhat rintaliivit, jos pääsenkin vuoden päästä korjausleikkaukseen? Enkä bikinit, jotka ostin viime kesänä, kun kaikki vanhat olivat imetyksen loputtua epäsopivia, ne, joita en ehtinyt edes käyttää kertaakaan?

En ole vielä perehtynyt korjausleikkauksiin. Tiedän niistä vain, että on monia eri vaihtoehtoja tehdä ne, ja että vain todella, todella harvoin yksi korjausleikkaus riittää. Minulta poistetaan suurten riskien takia myös terve rinta jossain vaiheessa. RInnoista ei koskaan tule samanlaisia, mitä ne joskus olivat, eivätkä ne ole ”valmiit” leikkausten jälkeen. RIntasyövän jälkeiset korjausleikkaukset eivät yleensä saa aikaan Hollywood-implantti-efektiä, sillä ihokaistaleet pitää koota palapelin palasista, jotka otetaan jostain. Olen kuullut myös niitä juttuja, että korjausleikkaukseen tarvittava rasva otettiin reisistä, jolloin sinne ilmestyi niin isoja kuoppia, ettei nainen voinut enää käyttää mitään tiukkoja housujakaan.  En osaa vielä ajatella koko asiaa, nykytilanteessa on ihan tarpeeksi sulattelemista.

2014

Yritän etsiä peilistä itsestäni kauniita kohtia, mutta jumiudun siihen paikkaan, missä on kuoppa.

Mietin sitä, että riitänkö ja kelpaanko tällaisena. Jokainen ruudun toisella puolella vastaa, että kyllä, kyllä sinä riität, ei rinnan puuttuminen vie naiseutta pois.

2014

Mutta kukaan muu ei tiedä, miltä tämä tuntuu.