Nyt on rinnanpoistoleikkaus takana! Päällimmäisenä tunteena on helpotus, nyt on yksi iso etappi takana.

Pahoittelen ehkä hieman sekavaa tekstiä. Kipulääkkeet ovat ihan kohdillaan, kun leikkauksen jälkeen kirurgi tulee heräämöön ja kyselee, että mitä muistan hänen ensimmäisestä käynnistään.

”Öö, niinkun mistä käynnistä?”

”No siitä, kun kävin tässä ensimmäisen kerran”

”Jaa! Öö, en muista mitään”.

Että silleen. Ei  ollut tosiaan minkäänlaista muistikuvaa, että lääkäri olisi käynyt jo aiemmin heräämössä. No, mukavaa, että hän ehti kertoa asiat uudelleen, niin että jäi edes jotakin itselle muistiin!

Hieman huonosti nukutun yön jälkeen suuntasimme aamulla kirurgiselle polille. Aamu sisälsi odottelua, lääkärin arvioinnin, tussilla piirtelyä ja pohdintaa siitä, oliko syöpä nyt vasemmassa vai oikeassa rinnassa. Tämä pohdinta ei mitenkään varsinaisesti helpottanut omaa valmistautumistani leikkaukseen

Aamun odottelun ja lääkärin kokousten jälkeen hoitaja kutsui minut mukaansa (kunhan olin ensin tajunnut, että Nieminen muuten tarkoittaa minua. Koskahan uuteen sukunimeen tottuu? Siinä minä vain istuin ja ihmettelin, että kukas täällä ei nyt tajua mennä. Ai niin, minä!) Hoitaja vei minut odottelemaan leikkaussaliin pääsyä ja pian pääsin leikkauspöydälle makoilemaan. Hoitaja alkoi laittaa verenpainemittaria oikeaan käteeni, jolloin totesin, että kasvain leikataan kyllä oikealta puolelta. Hoitaja pahoitteli, kun oli luullut, että vasemmalta leikataan ja vaihtoi mittarin vasemmalle puolelle. Sitten paikalle tuli anestesialääkäri, joka kyseli henkilötunnuksen ja pyysi minua omin sanoin kuvailemaan toimenpiteen. Sanoin, että oikea rinta poistetaan ja lisäksi kainalon imusolmukkeet. Hän totesi, että no, jos potilaskin on sitä mieltä, että se on oikea rinta joka poistetaan, niin eiköhän se sitten ole se oikea puoli.

No, kauan en ehtinyt asiaa murehtia, kun suoneen pistettiin kivulias nukutuslääke ja käskettiin hengittämään syyyväääään. Seuraavaksi muistan, että yritin nousta leikkaussalin heräämössä istumaan, mutta ei minun annettu nousta.

Sitten minut kärrättiin poliklinikan heräämöön ja kyseltiin moneen kertaan, onko minulla kipuja. Ei onneksi! Tuntui kuitenkin mukavalta, kun asiasta kannettiin huolta. Olisin varmasti saanut kivunhelpotusta, jos olisin kokenut kipua. Sain myös kahvia ja välipalaa ja voin kertoa, että leikkauspaaston jälkeen maistui aika hyvältä, jopa sairaalan välipalaksi! Erikseen on pakko sanoa, että jopa gluteeniton leipä maistui leivältä, ei pahvilta.

Sain fysioterapeutilta jumppa-ohjeet ja kehotuksen tehdä ja touhuta asioita ihan normaalisti, mieluummin enemmän kuin vähemmän. Ainoa, mitä en saisi tehdä, olisi nostella painavia asioita.

Heräämön hoitaja oli ihana. Sain häneltä selkeät ohjeet haavanhoitoon ja dreenin käyttämiseen (joudun siis viikon pitämään dreeniä, joka tyhjentää leikkausalueelta kudosnestettä pieneen pussiin). Kännykästäni alkoi loppua akku, mutta hänellä oli aikaa hakea laukkuni ja laturini pukukaapista, vaikka itse totesinkin, ettei se nyt ehkä ole kaikkein oleellisin homma.

Kun olin tarpeeksi hyvässä kunnossa, sain lähteä pukemaan omia vaatteita kotiinlähtöä varten. Vilkaisin vartaloani kokovartalopeilistä, mutta toisin kuin luulin, en  järkyttynyt. Tiesin jo, miltä näytän. Olin ehtinyt prosessoida asiaa kauan ja vaikka minulla ole enää oikeaa rintaa, ei toisaalta vartalossani ole enää syöpääkään. Loppuhoidot ovat vain varmistelua asian suhteen.

Sain mukaani ”harjoitusproteesin”, jota voidaan täyttää vanulla sopivan kokoiseksi (ainakin teoriassa). Harmikseni en vieläkään saanut juuri tietoa proteesin  hankinnasta tai muusta siihen liittyvästä, vaikka olen kysellyt sitä viimeisen kuukauden ajan joka paikasta. No, ehkä jonain päivänä tuokin tieto minulle kerrotaan. Tänään olen onneksi liian väsynyt ja liian kipulääkkeissä ajattelemaan asiaa tarkemmin.

Nyt olen onnellisesti kotona. En aio tehdä pariin päivään mitään muuta järkevää, kuin levätä ja nukkua.

PS. Niin, ja pahoittelut radiohiljaisuudesta. Tässä on ollut vähän muita kirjoitushommia, joten en ole ehtinyt keskittyä blogiin – palautin nimittäin kaksi päivää sitten valmiin gradu-työni. Hurraa!

Save

Save