Sytostaattiviikoilla päivät menevät sekaisin – onko tänään muka torstai?

Lapsi on yökylässä isovanhemmilla, mies tekee gradua kirjastolla, mitä minä teen? Makaan sängyssä, kuuntelen kirjoja, lueskelen. Napsin pahoinvointilääkkeitä ja mietin, miten kiva olisi jaksaa tehdä jotakin. Ja miten mukavaa toisaalta olisi antaa itselleen lupa olla tekemättä yhtään mitään.

Miksi se onkin niin vaikeaa? Tiedän, olen sairaslomalla. Minulta ei kukaan odota mitään. Paitsi minä itse. Kuvittelen, miten vihdoinkin ehdin tehdä kaikki tekemättömät työt, kun on niin paljon aikaa, enkä ehdikään. Koko asia kiukuttaa. Kukaan muukaan ei vaadi, miksi itse vaadin?

Sain eilen kuulla äidiltäni, että joku hänen tuttavansa oli epäillyt, että kasvaimeni oli varmaan siksi löytyessään niin suuri, kun en uskaltanut mennä lääkäriin. Olin tämän kuullessani täysin pöyristynyt. Tietenkin olisin mennyt lääkäriin jo aiemmin, jos olisin patin aikaisemmin huomannut. Imettävän naisen rintojen muoto nyt vaihtelee päivittäin, eikä isoja muutoksia ole helppo huomata. Kuulopuheiden perusteella suurin osa nuorten naisten rintäsyövistä löytyy juuri imetyksen lopettamisen yhteydessä – silloin, kun rintojen pitäisi alkaa palautua niin sanottuun normaalitilaan, mutta ne eivät palaudu.

On käsittämätöntä, että vaikka kuinka yrittää puhua omista asioita avoimesti, niin aina joku keksii jotain ilkeää sanottavaa. Kun avoimuus on itselle ainoa vaihtoehto, tuntuu kummalliselta, miten ihmisillä silti riittää niin paljon puhuttavaa.

Kun sairastuin Hodgkinin tautiin 2005, tiedän, että juoruja liikkui paljon. En ollut koskaan edes kokeillut tupakkaa, ja silti läheisellä tiilitehtaalla jauhettiin, että onko se ihme, että tuli syöpä, kun on lapsesta asti polttanut.

En edelleenkään ihan totta käsitä, mistä tämä juoru sai alkunsa.

Silloin pohdin paljon sitä, miksi juuri minä sairastuin. Olinko tehnyt jotain todella kamalaa, että olin ansainnut sairastua? En keksinyt mitään, vaikka kuinka pyörittelin asiaa päässäni. En myöskään sopinut yhteenkään riskiryhmään, joiden mukaan riski sairastua nuorena Hodgkinin tautiin olisi ollut korkea – en ollut juutalaista syntyperää, en ollut polttanut tupakkaa valtavia määriä, en ollut sairastanut aiemmin muita vakavia veritauteja, kuten leukemiaa.

Sitten kohtasin lapsisyöpäpotilaiden sopeutumisvalmennusleirillä liudan muita nuorena sairastuneita. Muita lapsia. Yksikään heistä ei ollut ansainnut sairautta.

Eikä sen puoleen yksikään syöpäpotilas, jonka olen tavannut tämän jälkeen. Kukaan ei ole ansainnut syöpädiagnoosia. Ihan niin kuin ei yksikään lapsi ansaitse elää ääri-olosuhteissa, kuten vaikkapa sota-alueella tai pitäen huolta alkoholistivanhemmistaan, ei kukaan ole ansainnut elämäänsä syöpädiagnoosia.

2017 en ollut ansainnut syöpää yhtään enempää kuin aiemminkaan. Tilastot kuitenkin pitivät paikkansa. Hoidettu Hodgkinin tauti yhdistettynä suuriin määriin sädehoitoa aiheuttaa 75-kertaisen rintasyöpäriskin normaaliväestöön verrattuna. En ole tällä kertaa jaksanut miettiä, miksi sairastuin, satun vain olemaan tilastollinen fakta.

Olen päättänyt tällä kertaa olla sairauteni kanssa täysin avoin, kirjoittaa ja puhua siitä avoimesti. Teininä sairastaessani sain kuulla jatkuvasti, vielä nykyistä paljon useammin, kuinka rohkea olen, miten vahva olen, mä en pystyisi tohon.

Ei sitä tiedä kukaan tiedä, mihin pystyy, ennen kuin tilanne tulee kohdalle. Niin moni kuvittelee, ettei pystyisi, mutta sitten elämä heittää eteen tilanteen, jolloin ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin jatkaa.

Tällä kertaa olen halunnut tehdä yhden asian eri lailla. Olen antanut luvan itselleni olla myös julkisesti ihan rikki. En jaksa esittää reipasta tyttöä, en halua kantaa sankarin viittaa, enkä luoda kuvitelmia, että syövän sairastaminen tekisi minusta jonkinlaisen pyhimyksen, joka ei enää koskaan valita pikku-asioista, karsii elämästään yhtäkkiä kaiken tyhjänpäiväisen ja alkaa elää elämäänsä joka päivä täysillä.

Olen sairaslomalla. Olen välitilassa. Olen vain ihminen.

Ihmiset puhuvat aina, sitä ei voi estää. Kertoi asioistaan avoimesti, tai ei. Silti uskon ja haluan uskoa, että avoimuus on kuitenkin aina helpompaa.

 

Save