Olen se Tiina, joka laihdutti suomalaisten tv-ruuduissa muutama vuosi sitten. Kovaa duunia, kiloittain rahkaa ja satoja tallattuja kilometrejä myöhemmin olin laihtunut vuodessa 61 kiloa! Liki vuoden verran noudatin mustaa valkoisella auringon tarkkuudella, kävin töissä nuokkumassa tietokoneen ääressä, heräsin aamuisin jonkin ruumiinosan kolotukseen ja katsoin vierestä kun muut söivät kaloreita. Olin elämäni kunnossa, uskalsin vetää vähän lyhyemmän hameen päälle ulos lähtiessä ja ennen kaikkea uskalsin lähteä ulos. Niin paljon elämää mahtuu kuitenkin 45 minuutin superdieettijakson ulkopuolelle. Sarjan päätyttyä kotona odotti loppuelämä. Loppuelämä onkin jaellut iskuja vähän joka suunnalta.
Muutama vuosi sitten uuden vuoden aattona kävelin terveysasemalle tapaamaan psykiatria, koska en ollut nukkunut tai syönyt kunnolla päiväkausiin. Koulu, työt ja ihmissuhteet painoivat päälle, eikä mieleni rauhoittunut hetkeksikään. Olin ”nukkunut” jo monta yötä äitini sohvalla, koska en kestänyt olla hetkeäkään yksin. Katsoin itseäni peilistä ja tunnistin ulkoisesti itseni, mutta silmien takana ei ollut kuin tummaa tyhjyyttä. Sanoin psykiatrille, että en halua kuolla, mutta en minä enää oikein eläkään, minä olen vain olemassa. Siitä päivästä uutena vuotena 2015 alkoi taival, jolla olen edelleen. Haluan kirjoittaa ja puhua masennusdiagnoosistani, itsetunto-ongelmista sekä painon- ja elämänhallinnasta, koska olen varma, että niistä ei puhuta ääneen tarpeeksi ja että en ole ainoa.
Terveydeksi- blogi kertoo minun tarinaani tästä hetkestä taaksepäin, mutta myös eteenpäin. Vaikka vaaka on palannut laihdutusta edeltäviin lukemiin ja itseluottamus on pohjamudissa, ei se tarkoita sitä, etteikö sille voi tehdä mitään. Otsikko ”tavoitteesta tavaksi” kuvastaa hyvin niitä pieniä askeleita, joita haluaisin itseni ja meidän kaikkien ottavan henkisen ja fyysisen hyvinvointimme parantamiseksi ja vakiinnuttamiseksi. Eiköhän aloiteta!
