Olen äiti kahdelle tytölle. He ovat jo sellaisia kuuluisia isoja tyttöjä (tuo näyttää kirjoitettuna yhtä tyhmältä kuin miltä sanottuna kuulostaa). Toinen heistä menee viidennelle luokalle ja toinen aloittaa koulutiensä, apua!! Lisäksi olen vaimo miehelle, joka toimittaa perheemme järkeä ja maassa olevia jalkoja. Oikeasti jostain kumman syystä olen onnistunut kasvattamaan lapsoset jotka ovat maanläheiset sekä fiksut, mitä nyt vähän ärsyttävät silloin tällöin.. Tänä kesänä perheemme sai karvaisen vahvistuksen maailman söpöimmästä Japaninpystykorva- herrasta. Elelemme kerrostalo neliössä, ei olla ihan köyhiä, muttei kylvetä rahassa.

Rakastuin mieheeni ammattikoulun ensimmäisellä luokalla ja ilmeisesti sain tartutettua taudin hänellekin, koska tässä ollaan 19 vuotta myöhemmin. Rakastetaan edelleen. Me oltiin sellainen alkuhuumapariskunta, jonka alkuhuuma kesti monen monta vuotta, mutta kyllä se arki sentään meidät löytyi, joten kultalusikka on tipahtanut ahterista, don’t worry 😉 Meillä asuu kaksi muutakin asiaa, sellaiset ollaan jouduttu tutustumaan suhteemme kolmansiin ja aika- ajoin vaativiin pyöriin; krooninen hermokipu (CRPS1) ja syömishäiriö. Ensimmäinen on mieheni työtapaturman perintö ja toinen on perua jo aikaisesta lapsuudesta. Näiden kanssa osataan elää välillä ihan sovussa ja välillä ei.

Kun toinen meistä romahtaa, toisen on oltava vahva ja otettava koppi.

On ollut yhtä helvettiä elo välillä, mutta silti on huomattu että myrskyn jälkeen tulee pouta., joskus ihan viime hetkellä, mutta se tulee.

Mä olen osaltani kipuillut melkein koko elämäni, mutta mun mies ei. Hän on sellainen hyvin hoidettu kultalusikka- tapaus. Jos mä olisin saanut olla kukka kämmenellä ja määrätä vauvasta asti kaapin paikan, olisin varmasti vielä enemmän pilalla ja todennäköisesti elelisin ylhäisessä yksinäisyydessä ja kiukuttelisin koriste-esineilleni J

En ole koskaan ollut leikkivä huippuäiti. Ennemminkin se lahjoitan mielummin toisen munuaiseni- äiti. Syyllistäydyn tästä(kin) asiasta yhä tänäkin päivänä, joka päivä. Olin kuusi vuotta lasten kanssa kotona, huusin kun oli sekaista ja suurin osa leikkihetkistä päättyikin siivousfriikkikohtauksiin. Se hävettää ja ottaa päähän tänään myös, että miksen osannut olla vain ja nauttia hetkestä lapseni kanssa.