Olen iloinen että en kirjoittanut viikko sitten, koska se olisi ollut hyvin negatiivista.
Yhteenmuutto tapahtui 4.11 eli vähän yli kaksi viikkoa sitten.
Emme ehkä olleet ymmärtäneet työn määrää, remonttia sekä muutto samaan aikaan.
Emme myöskään olleet ymmärtäneet tavaran määrää, kahden kodin yhdistämisestä ja että tavaran karsimisen täytyy olla aika radikaalia jotta saamme kaikki mahtumaan yhteen taloon.
Elisa ja Johan nukkuivatkin ensimmäisen viikon keittiössä ja tavaroita oli niin paljon joka puolella että jopa liikkuminen oli hankalaa talossa, ei se vieläkään ihan parasta ole.
Keittiön pöytää meillä ei vielä ole käytössä mutta toivomme että olisi kahden viikon sisällä ja että remontti ja kaikkien kaappien ja varastojen siivous (tavaroiden vähentäminen) olisi valmis.
Ovikello on soinut vilkkaasti kun nettikirpparille laitettuja huonekaluja ja tavaroita on noudettu.
Olemme nyt kolme viikonloppua menneet ”tukka putkella” ja viikko sitten sunnuntaina tulikin itku MUTTA vain väsymyksestä, katunut en ole vielä kertaakaan vaikka paikkoja siihen olisi ollut.
Tuntui että takki oli tyhjä, missä viikonloput ?

Lapsille oli luvattu Halloween juhlat joten ripustimme lasten kanssa koristeita olohuoneeseen mitä mihinkin (sotkun keskelle), leivoin Halloween porkkanakakun ja tein lapsille ulos (sateeseen) aarrejahdin.
Olimme kutsuneet julhiin mukaan Elisan ja Johanin vanhat naapurit(kun luulimme että kaikki menee huit hait) mutta jouduimme heille juhlat peruuttamaan.
Kaikki istuivat aarrejahdin jälkeen apaattisina sohvalla, lapset söivät karkkia ja kukaan ei jaksanut syödä kakkua…
Luulen että lapset olivat kuitenkin tyytyväisiä ”juhlaan” vaikka eivät meidän aikuisten mielestä olleet niin hienot kuin meillä yleensä.

Eilen aamulla Elisa teki ruokaa valmiiksi illaksi, Kentsu maalasi seinää, Josefiina oli töissä, lapset leikkivät ja Johan laittoi ylös lamppuja ja minä olin alakerrassa järjestelemässä varastoa ja minulle tuli niin hyvä tunne että tulin ylös annoin pusun tyttärelleni joka teki ruokaa ja sanoin, ihanaa että olette täällä ja tarkoitin sitä.
Iltapäivällä Elisa ja Johan hakivat viimeiset tavarat Porvoon kodista ja minä leivoin lasten kanssa torttuja ja pipareita.
Iidan muotoilevat hahmot äidista, isästä ja Eemelistä poltin uunissa.. kun samalla pidin ylhäällä verhotankoa jota Kentsu ruuvasi ja piparit unohtui.. meni tunti ennen kuin sen uskalsin kertoa.. hetken ajattelin että tulee hirveä itku mutta sanoikin ei se mitään ja jatkoi leikkimistä.

Odotan sitä hetkeä että voimme kaikki tulla kotiimme ja meidän ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin vain olla, jos siltä tuntuu tai tehdä lasten kanssa jotakin kivaa, käydä ulkona koirien kanssa, siis tehdä yhdessä jotakin MUUTA KUIN REMONTTIA JA SIIVOUSTA.

Terveisn Irene